Askelia ulos kevääseen

30.04.2025

Oletko jo päässyt kokeilemaan ihanaa auringonpaistetta ulkona? Joskus on hankalaa lähteä ulos, mutta on monia tapoja käydä raittiissa ilmassa venyttelemässä. Pienimmillään se on ikkunan aukaisua ja kevätilman tunnustelua ja isoimmillaan se on retkelle lähtemistä. Retkelle lähtemisen voi tehdä ihan pienestikin. Otat taskuun vaikka keksin ja lähdet kävelemään ja hengittelemään. Päätät kävellä vaikka 10 minuuttia, nautit keksin syömisestä ja palaat kotiin. 

Tai sitten keität kahvia, teetä tai kaakaota termospulloon, teet voileivän, pakkaat ne istuma-alustan kanssa reppuun ja päätät suunnistaa lempipaikkaasi nauttimaan ulkona olemisesta ja eväiden syömisestä. Yhdessä jonkun toisen kanssa tai sitten vain ihan itseksesi. Luonnossa on se mukava puoli, että siellä ei tunnu yksinäiseltä. Luonto on täynnä elämää! Kun istahtaa vaikka kivelle ja katselee ja kuuntelee ja haistelee, huomaa että elämää on valtavasti ympärillä.

Joogaharjoitteita voi luonnossa tehdä melkein samalla tavalla kuin sisälläkin. Tärkeintä on muistaa turvallisuus, jalat tukevasti maassa ja huomioida se että jos kaatuu täytyy ympäristön olla turvallinen eikä saa olla oksia tai risuja tai kiviä tai kantoja niin että voi satuttaa itseään. Turvallisuus on luontojoogan avainsana. 

Tee vaikka kuunsirppi niin että käännät kyljen puulle, nostat kädet ylös ja otat puusta tukevasti kiinni samalla kun jalat ovat tukevasti maassa pienen matkan päästä puunrungossa. Hengittelet ja venyttelet itseäsi luonnolle.

Tai ota muutama askel puusta kauemmaksi, taivuta lantiosta eteen- ja alaspäin ja suorista kädet niin että voit laskeutua rentoutumaan puunrunkoa vasten pitkillä käsillä. Ja tukevasti taas jalat maassa. Kaikki venytykset ja tasapainoharjoitukset ja lihasten avulla toteutetut liikkeet ovat hyväksi ja ne ovat erinomainen keino nauttia luonnosta, joogasta ja elämästä yleensäkin.

yogahealth.fi
yogahealth.fi

Tutki mitä joogaliikkeitä sinä voisit luonnossa turvallisesti tehdä, joko seisten, istuen tai vaikka levittäen joogamaton tai makuualustan maahan ja nostamalla jalat ylös puuta vasten.


Vain taivas on rajana! Ota luonto omaksesi jo vaikka heti tänään, nauti!

Go with the flow!!