Pienet ja isot asiat
Aina voi ajatella ja kuvitella suuria, aina on isojen unelmien aika, koskaan ei saa pienentää itseään. Mutta aina kaikkien tekojen ei tarvitse olla suuria ja isoja, ihan pienikin hetki voi riittää.
Joskus taas on aikaa ja voimia tehdä isoja juttuja ja toteuttaa isoja haaveita, niillekin on aika ja paikka. Jos aina pelkää "ei tästä kuitenkaan tule mitään", voisi vaikka kokeilla totetuttaa itselle isojakin tärkeitä asioita. Jos niistä ei sillä kerralla tule mitään, voit siirtää ne kokeiltavaksi myöhemmin.
Kukaan ei saisi sanoa toiselle "ei, et voi tehdä mitään isoa", varsinkaan silloin, kun ne ovat itselle tärkeitä toteutettavia haaveita. Muista kuitenkin että monen mielestä "et sinä voi tehdä näin" asenne on tarkoitettu suojelevaksi kommentiksi vaikka se ei itsestä siltä tunnu. Silloin voi kysyä toiselta "ai miksi sinusta tuntuu siltä etten voi tehdä näin"?
Perheesi ja ystäväsi eivät ehkä tiedä kuinka paljon sinussa on voimaa ja kuinka oletkaan ajatellut toteuttaa unelmaasi. Silloin voi kertoa toiselle miksi tämä asia on sinulle niin tärkeä. Jos et ole halunnut jakaa ajatuksia unelmistasi ja teoistasi, toiset eivät voi tietää kuinka tärkeitä ne sinulle ovat ja kuinka ehkä kauankin olet näitä ajatuksia ajatellut. Toiset antavat joskus hanakastikin neuvoja ja apuja, niitä kannattaa kuunnella ja miettiä onko neuvot sinusta tärkeitä. Kuuntelet ja teet omat ratkaisut.
Itselleni tänä vuonna oli tärkeää aloittaa uusi harrastus, avovesiuinti. Monet kauhistelivat ettei sinne kylmään ulkoveteen voi mennä ja kuinka siellä vaan palelee ja tulee kipeäksi eikä siitä kenellekään mitään iloa ole. Aloitin kuitenkin keväällä kahdella uintikurssilla ja tarkoitus oli jatkaa vielä kolmannellakin. Totesin kuitenkin että tämä kolmas syventävä avovesiuintikurssi tuli liian aikaisin, omat uintivoimat eivät tänä kesänä riitä vaativampaan kurssiin. Joten peruin sen ja päätin treenata talven ajan uintitekniikkaa ja kerätä uintivoimia että jaksan tuon vaativammankin kurssin.
Tein tätä pohdintaa useamman viikon ajan ja sitten vain kerroin päätökseni että vaikka kurssi oli jo maksettu, ei omat voimat kykene sen toteuttamiseen. Ja siirsin sen sitten ensi kesäksi. Nyt käyn useamman kerran viikossa uimassa meressä ja harjoittelen opetettuja taitoja. Unelmoin isosti, totetutin osan unelmasta ja jatkan sitä sitten myöhemmin. Tein niinkuin itse halusin ja ymmärsin kuinka vaativasta asiasta oli kyse. Arvostan muiden mielipiteitä, kuuntelen niitä, sovellan niitä mutta päätän kuitenkin asioistani aina itse.
Olen harrastanut avovesiuintia maaliskuusta asti meressä viikottain ja matka jatkuu. Mutta kyllä se merivesi on kylmää, siitä ei pääse mihinkään...

Toteuta vaikka tänään pieni asia. Vaikkapa juokset sateessa ilman sateenvarjoa, samalla tavalla kuinka lapsena juostiin paljain jaloin vesisateessa ulkona eikä kukaan sanonut mitään, koska "lapset on lapsia".
Itse pääsin juoksemaan Tampereella kamalassa vesisateessa autoparkkihallista hotellille paljain jaloin ilman sateenvarjoa. Otin kengät pois koska en halunnut pilata niitä vesisateessa ja sateenvarjoakaan ei ollut. Matka oli muutaman minuutin pituinen, mutta se on ihan yksi parhaista matkamuistoista! Siinä oli alkukantaista voimaa joka sai koko kehon olemaan yhtä luonnon kanssa. Se oli pieni hetki, siitä tuli unelman toteutus vaikka en sitä siinä vaiheessa ajatellut, se tuli mieleen vasta myöhemmin...
Käy kokeilemassa erilaisia luontokokemuksia, ota ne osaksi elämääsi. Luonto kantaa, luonto antaa voimaa, luonto hyväksyy, luonto ei arvostele. Kokeile vaikka, trust me, go with the flow! <3