Kun jaksamista ei kauheasti ole

24.02.2026

Onpa ollut raskas alkuvuosi. Jatkuvasti flunssassa ja sitten vasempaan olkapäähän tuli hermovaurio. Mieli on ollut todella maassa enkä ole kauheasti jaksanut edes joogailla (kuin kerran) tai tehdä hengitysharjoituksia. Olen kuitenkin harjoitellut EFT-tappingia ahdistuksen hallintaan, se auttaa ainakin siinä hetkessä ja sitten taas pääsee eteenpäin. Suosittelen kokeilemaan. Siinä kevyesti sormilla naputellaan akupunktiopisteitä. Oli se rauhoittumisen tapa sitten mikä tahansa, kokeile ja löydä oma tapasi, se auttaa. 

yogahealth.fi
yogahealth.fi

Olen aina harrastanut paljon ulkoilua ja liikuntaa, mutta nyt ne on ollut totaalisen kadoksissa, ei vaan ole huvittanut ja koko ajan on ollut kipeänä. Näin jälkikäteen harmittaa ettei pakottanut itseään ulos, mutta joka päivä on aina omansa, kun ei jaksa eikä huvita, niin sitten ei jaksa eikä huvita. Näin jälkikäteen voisi myös ajatella, että jospa olisi edes käväissyt ulkona ja katsonut mihin askeleet vievät, edes vähän seikkailulle.

Seikkailen viikolla joka päivä töihin ja takaisin kotiin, viikottain avantouimaan ja iltaisin opiskelujen pariin. Opiskelen luontoaiheisia opintoja ja lasten psykiatriaa. Opiskelu on jotenkin ollut enemmän läsnä kuin ulkoilu ja urheilu ja se on ollut ihan ok.

Muistathan että päihteiden ja nikotiinituotteiden kanssa tulee olla maltillinen, niistä keho käy ylikierroksilla ja rentoutumisesta voi tulla vaikeaa. Uni voi jäädä huonoksi ja sitten keho ei palaudu. Maltti on valttia ja voi sitä yrittää olla kokonaankin ilman, kokeilla josko keho voisi paremmin. En ole lääkevastainen joten jos lääkäri on määrännyt lääkkeitä, ne kannattaa syödä. Mutta toki itseään kuunnellen, kaikki lääkkeet eivät sovi kaikille ja sitten täytyy lääkärin kanssa keskutella asiasta.

Niin, siitä avantouinnista. Ollaan keskimmäisen kanssa käyty kerran viikossa avantouimassa. Se on ollut ihan parasta! Siirryttiin lämpimään pukukoppiin ja saunaan vasta nyt vuodenvaihteen jälkeen tammikuussa kun ei vaan enää pystynyt vaihtamaan vaatteita -20 pakkasissa. Kokeiltiin sitä kyllä kaksi kertaa, mutta se kylmyys jäi päälle eikä se ollut enää mukavaa. Löydettiin löylykontti.fi ja siellä voi käydä saunassa lämmittelemässä. Ja lähinnä on ollut tärkeää, että on ollut edes jotenkin lämmitetty pukukoppi. Heti kun jäät sulavat nyt keväällä, siirrytään taas pelkkään ulkona vaihdettaviin vaatteisiin, se on ollut ihan parasta, mutta kyllä löylykontti.fi on ollut todella hyvä vaihtoehto. Huom. tämä ei ole mainos! 

Ja tietenkin ollaan aina syöty eväitä. Joulun aikaan oli glögiä tai kuumaa mehua, nyt ollaan juotu termospulloissa haudutettua teetä. Ilman eväitä ei ole vielä koskaan oltu eikä olla, ilman niitä avanto / kylmäuinti / uinti ei ole mitään, ainakaan meille. Viikon kuluttua tulee vuosi kun ollaan joka viikko käyty uimassa, talvi, kevät, kesä ja syksy. Ja kauniilla ilmalla ollaan käyty kaksikin kertaa viikossa tai usemminkin, mutta ne lisäkerrat tosiaan kuuluvat lämpimään säähän. 

Tsemppiä sinne!!!! Just go with the flow!

Share