Kaunista kevättä kaikille
Nyt ollaan jo keväässä, maaliskuussa. Valoa riittää kaikille, nauttikaa! Jos on vaikeaa lähteä ulos, avaa ikkuna ja nauti tulvivasta tuulen ja auringon energiasta!
Olen suorittanut kovalla vauhdilla luontojoogaohjaaja ja luontovalmentaja - opintoja. Olen ihan koukussa jooga- ja metsäkirjoihin ja ahmin niitä aina kun mahdollista. Opin itsestäni, luonnosta ja joogasta jokaisella lukukerralla aina vaan enemmän. Opinnoissa tarvitsee pitää vielä 2 luonto-ohjauskertaa sekä kirjoittaa vielä opinnäytetyä. On jotenkin ihanaa kun kaikista kirjoista kirjoittaa omia näkemyksiä, sitä lukee ihan eri tavalla kirjoja kun niistä kirjoittaa, saan paljon enemmän ideoita ja selvyyttä omiin ajatuksiin.
Helmikuun opintotapaamiseen kuului taas jokaisen pitämä luontojoogaharjoite. Itse kerroin tällä kertaa itselleni tärkeistä mantroista. Koen niiden lausumisen itselleni rauhoittavina ja motivoivina. Om - mantran kanssa sydän, keho ja hermosto rauhoittuu. Kokeile vaikka! En ajattele mantroja mitenkään uskonnollisina vaan oman hermoston rauhoittumisena jota todellakin tarvitsen. Minulle joogaa liittyvät asiat eivät ole millään tavalla uskonnollisia, monelle ne toki ovat, mutta itselleni ei ja näin se saa olla.
Kun opetin muille opiskelijoilla mantroja, koin sen tärkeäksi osaksi keskittymistä joogan asanoihin. Opinnoissa näistä mantroista ei ole vielä puhuttu joten halusin niistä kertoa. On erilaisia mantroja ja jokaiselle löytyy omansa, sen täytyy tuntua hyvältä ja sopivalta, juuri sellaiselta kuin itse siinä hetkessä tarvitsee. Voimasanoja ovat mm. "rakkautta", "rauhaa", "voimaa" ja "hehkua", ne eivät ole mantroja. Mantroihin liittyy aina tietynlainen energia jota näissä voimasanoissa ei ole. Tietenkin jokainen voi asana-, meditaatio- ja rentoutusharjoituksessa lausua mitä sanaa tahansa, kunhan se on itselle tärkeä.

Nauttikaa tästä hetkestä, älkää palatko vanhoihin ahdistaviin ajatuksiin koska niihin ei voi palata vaan elämä vie päivän kerrallaan eteenpäin. Tietenkin jos tuntuu että jokin menneisyyden asia tarvitsee vielä selvitystä ja pohtimista, niin tee se rauhassa ja selkeästi mutta älä jää asioihin kiinni joita et voi muuttaa. Toki monta asiaa voi yrittää muuttaa, mutta se ei oikein taida onnistua vaan anna sen mennä ja rakasta itseäsi ja muita tänään, huomenna, ylihuomenna... Tee asioita toisin jos tarve, mutta menneisyyttä et voi muuttaa, on itselle parasta hyväksyä se mitä ei voi muuttaa.
Pyydä anteeksi jos tarvitsee ja lähde kulkemaan eteenpäin. Pyydä apua kun sitä tarvitset!